Olin siis itte siin unes vaikka en ollukka. Olin siis jonkun toisen kaverin ruumiissa. No en mee sen tarkemmin unen yksityiskohtiin mut porukkaa kuoli koko ajan ympäril ja paniikki oli käsin kosketeltavaa. Pahinta siin oli se, et se oikeesti tuntu niinku kaikki tapahtus oikeesti. Eläydyin niin siihen. Muistan niin tarkkaan unen viime hetket. Miltä se katuoja haisi, miltä leskenlehdet penkereillä näytti. Ja mikä pahinta, se fiilis siit unesta ei oo kadonnu mihkään koko päivän aikana.
Toi uni oli jo siinäkin mielessä tosi erikoinen, et se oli jo toinen päiväuni lyhyel aikaa minkä muistan. Yleensä en muista mitää uniani, muistan vaa nähneeni unta...
Noin yleensä en tykkää nukkuu päikkäreitä, menee vaa päivää iha turhaa hukkaan. Tänäänkin, oikeestaa eilen, nukahdinkin vahingos. Heräsin sitten ihan hikisenä, kiitos unen, ja päätä särki ja olin seuraavat 10 minuuttia ihan pihalla. Mikä maa, mikä valuutta?
Eikös jokku viisaat oo sanonu, et unet on vaa alitajuntaa kertynyttä jätettä? Siis et aivot tekee tilaa uusille asioille ja sit se "jäte" välähtää unien muodos pois. Vähän niinku joutsen lauluna.
Haikee ajatus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti